torstai 8. toukokuuta 2014

Teron Tehtävä 2 ja 3

Tehtävä 2 oli pitää puhe merkittävälle opettajalle. Pidin puheen äidilleni puistossa, jonka luin paperilta. En tallentanut puhetta tikulle ja paperi myöhemmin hukkui, siksi sitä en pysty tänne enää laittamaan. Sitä oli kuitenkin mukava lukea ja muiden puheita oli miellyttävää kuunnella vaikka olikin kylmä päivä silloin.


Tehtävä3

Sanavirtaa taidekasvatuksesta, hetkellisyydestä ja sivistyksestä

Koulumaailmassa kuvataide on joutunut aina aika ajoin perustelemaan omaa paikkaansa suhteessa toisiin oppiaineisiin. Välillä taidetta on opiskeltu koulussa enemmän – etenkin silloin kun aineen nimi oli piirustus. Nyt aineella on tunteja vähenemissä määrin. Mikä onkaan riittävä opetusmäärä kuvataidetta, joka takaa tietämyksen? 

Jotkut sanovat kuvataidetta turhaksi puuhasteluaineeksi, jonka tehtävänä on toimia koulussa vain virkistävänä voimana. Tällöin kyse on taideaineiden ja oikeiden aineiden välisestä erosta, jossa taide luokitellaan vähempiarvoiseksi. Toiset ehkä ajattelevat jopa niin, että taide ja kulttuuri ovat ylevöitynyttä sivistystä, joihin siksi vain harvoilla ja lahjakkailla on oikeus osallistua. Taide olisi silloin elitististä, harvojen nautintoa. Luulen silti, että valtaosa kokee kuitenkin taiteen kuuluvan koulussa kaikille. Jokainen meistä voi saada oppiaineesta itselleen jotakin, omalla tavallaan.

Minusta juuri tuo kohta ”omalla tavallaan” on tärkeää, sillä se on mielestäni oppiaineemme vahvuus. Kuvataide kuuluu kaikille. Jokainen oppilas  piirtää eri tavalla viivoja, omanlaisella käsialalla siten miten kynää pidellään kädessä. Jokainen myös havaitsee, tuntee, kokee, aistii eri tavoilla, juuri omalla tavallaan. Esimerkiksi ympäristöä voi tutkia eri aistien avulla ja muodostaa havaintoja, ajatuksia ja kokemuksia siitä. Ne ovat ainutlaatuisia, koska kukaan ei voi ajatella täysin samalla tavalla kuin minä juuri tuona tiettynä hetkenä. Ehkä itsekään en ajattele tai tunne lähitulevaisuudessa aivan samoin, vaan olen jo muuttunut hieman toiseksi ihmiseksi.

Minusta yhteiskuntamme pitäisi kiinnittää huomiota kiireettömyyteen juuri nyt kun kaikki tuntuu hektiseltä, nopeasti muuttuvalta, globaalilta, tilapäiseltä ja verkostoituneelta. Kiireettömyys suhteessa elettyyn hetkeen on tärkeää. Jokainen voisi havahtua siihen, että tässä minä nyt olen, tietyssä paikassa tämmöisine ajatuksineni, tietyn ikäisenä ja tänään näin pukeutuneena. Minulle kuuluu tänään näin, eilen kuului ehkä eri tavoin. Minun ei tarvitse hetkeen olla osa tieto- kulutus- hyvinvointi- markkinatalous- ja kilpailuyhteiskuntaa, vaan voin olla tässä ja nyt oma itseni ja kuunnella vaikka hengitystäni. Eikö hengittämisen ääni olekin ihmeellistä? Voin hengittää eri tavoin ja kuulla eri vivahteisia ääniä itsestäni. Voin olla myös hetken hengittämättä, miltä se kuulostaa tai tuntuu kehossani?¨

Kuvataiteen tunnilla oppilaat voivat oppia toisiltaan paljon, jos opettaja ohjaa oppilaita huomioimaan muita ja jakamaan ajatuksiaan. Miltä toisista mahtaa tuntua samat harjoitukset – hengityksen kuunteleminen tai ympäristön tarkkailu? Mitä oppilas voi oppia muilta ja kuinka jakaa omia mielipiteitään? Kuvataide on sosiaalinen oppiaine sivistyksen lisäksi, mitä ei pitäisi unohtaa oppiainetta arvioitaessa.

29.4.2014
Tero Levo


Teron ennakkotehtävä

Ulos luokkahuoneesta -kurssin ennakkotehtävä. Kohta, josta tunnen olevani kiinni maailmassa. Toteutin tehtävän liikkumalla paljain varpain ulkosalla ja kuvaamalla otokset kameralla. Toteutus triptyykki-muodossa, johon minulla on välillä pakkomielteinen suhde.. Alkutalvesta oli kylmää, mutta kohta se kesä alkaa.
T. Tero

lauantai 3. toukokuuta 2014

Villiruuasta

Hei tsekatkaa tämä linkki, siellä voi oppia metsiemme syötävistä aarteista:
http://www.arctic-flavours.fi/fi/arktiset+aromit/yrtit/luonnonyrtit/

tiistai 29. huhtikuuta 2014

Jäävuoren varjoon: Oiva Kovasen tarina

Linkitän tänne vielä areenassa sijaitsevan dokkarin josta tänään puhuin tunnilla:

http://areena.yle.fi/tv/1473467

Artikkeli Kovasesta: http://www.kymensanomat.fi/Laivapostit/2010/04/08/Hei+hei+siellä+kotona/2010419/424

Kato ihmeessä!

Oiva itte. Kuva: Antti Seppäsen arkisto

Ps. Myös Keisarikunta-niminen vuonna 2004 valmistunut leffa kertoo Kotkasta. Sitä saa varmaan vuokrattua leffavuokraamoista. Pääosassa on Mikko Leppilampi, sivuroolissa ja musista vastannut Olavi Uusivirta! Ite ainaki tykkään!
Joku arvio: http://www.telvis.fi/filmiopas/elokuvat/50973/keisarikunta/

maanantai 28. huhtikuuta 2014

Kiritehtävä Konstilta

Hellurei ulkoilijat!

Meikäläinen ei ole näinä päivinä pahemmin poistunut talosta koivujen siitepölykauden kunniaksi (joka luo ihan omia taideteoksiaan mm. miun silmiin ja nenään rähmän ja rään muodossa) mutta ajattelin jo kuukausi sitten saamani kiritehtävän tänne nyt kirjata.

Piti siis lukea Markon tekemä loki aprillipäivältä ja lisätä omia linkkejä jotka käsittelevät ympäristöä hyödyntävien taiteilijoiden työskentelyä. Tässä tulee:


Klassikoiden klassikko ympäristötaiteessa, Richard Long. Jäbä joka kävelee teoksensa. Ja tekee niitä kans käsin luonnosta löytyvistä matskuista. Jokainen teos on miusta melkein yhtä vaikuttava ku Stonehenge, se tekee siis väliaikaisia ministonehengejä.

Wiki: http://en.wikipedia.org/wiki/Richard_Long_(artist)
Omat sivut (kattokaa ne kuvat sculpturesista, mielettömiä!): http://www.richardlong.org


Sitten toinen klassikko, Joseph Beuys, joka on aika kiistelty saksalainen. Tän jäbän teokset taas jotenkin vähän ärsyttää ja saa miettimään että MISSÄ SE LUONTO MUKA ON? Mut onhan se ainakin kahdessa teoksessa läsnä, tosin ehkä vähän absurdilla ja keinotekoisella tavalla. Explaining Pictures to a Dead Haressa Beuys höpäjää hunajat ja lehtikullat kasvoilla kuolleelle jänölle kuvista ja toisessa, I like America and America likes me -teoksessa Beuys matkustaa kolmeks päiväks jenkkeihin vain ollakseen kahdeksan tuntia päivässä samassa huoneessa villin kojootin kanssa joka lopulta rakentaa luottamuksen ihmiseen.

Wiki: http://en.wikipedia.org/wiki/Joseph_Beuys


Oma suosikkini ympäristöä hienosti käyttävistä taiteilijoista on kuitenkin eriskummallinen Elis Sinistö. Oopperan tanssija, alastonmalli, ulkoavaruudesta tipahtanut tähtikeiju. ITE-taiteilija ja outo arkkitehti joka asui Kirkkonummella itse rakentamassaan satumaailmassa Villa Mehussa. Mehu on valitettavasti tätä nykyä jo tuhoutunut paikka, muuten oltaisi voitu mennä käymään.

Lisää voitte lukea: http://fifi.voima.fi/voima-artikkeli/2004/numero-9/kaarmeilta-paasy-kielletty
Ja videosta uskoa todeksi (osa 2/2 löytyy sivupalkista): https://www.youtube.com/watch?v=jT0kSjJEllE

Jos saisin ite päättää niin oisin vanhana ihan samanlainen ku Sinistö.

Sinistö jäällä. Kuva: Jan Kaila
Villa Mehu. Kuva: Jan Kaila


-Veera


ennakkotehtävä: Kiinni maailmassa / Elina Nissinen



ennakkotehtävä. Kiinni maailmassa / Elina Nissinen

Olen kiinni maailmassa ennen kaikkea niiden ihmisten kautta jotka saavat minut rakastamaan elämää.

Kuvassa istun riippukeinussa. Kaksoissisareni seisoo takanani ja antaa vauhtia keinusta kiinni pitäen. Iida on ja tulee aina olemaan se ihminen joka ymmärtää minua paremmin kuin kukaan toinen, hän on vahvin tukeni. Kaikki muut, minulle erittäin tärkeät ihmiset ovat aina olleet se asia, joka saa mínut tuntemaan oloni kotoisaksi paikassa kuin paikassa, maassa kuin maassa.

Asuinympäristö on keskeinen osa elämästä nauttimista. Kuitenkin uskon että minulle lopulta toimivaa infrastruktuuria tärkeämpää on se, keiden kanssa aikani vietän - olin missä olin. Sosiaalinen turvaverkkoni: hyvät ihmiset elämässäni tekevät minut onnelliseksi ja antavat minulle luoton siitä että elämä kantaa.

Elinan puhe opettajalle, tehtävä 2.


 

Elina Nissinen 17.3.2014 / Ulos luokkahuoneesta/ teht, 2.

 

KIITOS MERKITTÄVIMMÄLLE OPETTAJALLENI

 

Minulla on ollut erinomaisia opettajia, erityisesti lukio- ja korkeakouluopintojeni aikaisissa kouluissa. Kuitenkin pohtiessani jotakuta joka erinomaisuudessaan olisi ylittänyt muut loisto- opettajat, en kyennyt nostamaan ketään heistä erityisesti kohteeksi tälle kiitospuheelleni. 

Opettajiani hetken muisteltuani keksin sitten erään, joka on alusta lähtien ohjannut elämääni ja opettanut minulle sellaisia asioita maalimasta ja itsestäni, joita kukaan toinen ei olisi voinut juuri minulle kertoa. Opettaja ei välttämättä ole kasvattaja mutta äitini Jaana merkitsee minulle näitä molempia. Äitini on minulle vahvan ja lempeän, joskus turhankin tarkkanäköisen naisen esikuva. Hän on myös yksi älykkäimmistä ja hauskimmista persoonista jonka tunnen.

Koskaan ei äitini ole tehtävässään asettanut meitä lapsiaan kilpailuasetelmaan tai paremmuusjärjestykseen. Hän ei koskaan ole myöskään lakannut kuuntelemasta tai kehittämästä omaa opettajuuttaan. Elämässämme oli aika (ei kovin kauaa sitten) jolloin äitini tarvitsikin meitä lapsiaan ikään kuin oppaikseen, vain hetken häntä kannattelemaan. Kasvattajuus korvautui silloin ystävyyden ja tasa-vertaisen luottamuksen liitolla äitini ja meidän tyttärien välillä. Kaikesta huolimatta ei äiti koskaan lakkaa olemasta opettajani ja tästä vaikeastakin ajasta olen lopulta kiitollinen sillä se lähensi meitä enemmän kuin mikään aiemmin.

Kaikista opettajista eniten arvostan äitiäni kaiken sen tähden mitä hän on oman elämänsä varrella tehnyt, joskus uhrannut kasvattaessaan minua ja siskoani täydellä taidollaan. Tiedän, etten koskaan tule tapaamaan sellaista opettajaa, joka Jaanaa paremmin minut tuntisi ja yhtä paljon minun elämässäkasvuani osaisi tukea.  Toivottavasti tulee aika (ei lähitulevaisuudessa) jolloin saan haastaa oman opettajuuteni tällaisten erityisoppilaiden parissa, joita myös jälkeläisiksi kutsutaan. Ennen sitä en voi väittää käsittäväni mitä kaikkea äitini opettajuus hänelle merkitsee ja mitä se puolestaan hänelle opettaa.

Ilman äitiäni en ensinnäkään olisi elossa ja ilman hänen sitoutumistaan merkittävimmäksi opettajakseni en olisi se mitä olen. Oppilaan ominaisuudessa haluan siis kiittää äitiäni Jaanaa siitä valtavasta vastuusta ja ikuisuustehtävästä jonka hän otti kantaakseen päättäessään ryhtyä opettajakseni 23 vuotta sitten.

Kiitos, äiti.

 

torstai 17. huhtikuuta 2014

Voynich Käsikirjoitus ja Codex Seraphinianus

Tässä siis se kummallinen, jännittävä ja mystinen teos jota vasta ihan vastikään ollaan alettu ratkaista. Saapi nähdä mitä tuo mysteeri pitää sisällään!

 Voynich Manuscript

Toinen linkki on kokonaisuudessaan pdf siitä sairaan kummallisesta, surrealistisesta maailmasta. Kannattaa tsekata, koska tää on aika tajunnanräjäyttävä.

Codex Seraphinianus

Hyviä lukuhetkiä!
- Marko

maanantai 14. huhtikuuta 2014

Puhe opettajalle - Noora

Sinä rohkaisit meitä lähemmäs omia rajojamme tehtäviä tehdessämme pistämällä ensin itse itsesi peliin ja kertomalla omista mogista, iloista, onnista ja suruistasi - muustakin kuin työelämästäsi. Kurssisi aikana uskaltauduin tilanteisiin joissa en aiemmin ollut ollut ja sain tästä uskalluksesta uusia ideoita ja rohkeutta.
 Olit suora mutta käytit reipasta huumoria palautteenannossa. Olit vaativa, mutta et ehdoton - pystyit joustamaan. Veit meidät kurssin aikana ulos luokkahuoneesta, aluksi salaiseen uuteen paikkaan. Näin saimme uuden ulottuvuuden oppimisympäristön kautta. Leikkiasenne ja inhimillisyyden arvo kuuluivat opetukseesi vaikka aiheet olivatkin usein vakavia. Kokkasit meille ruokaa loppupuolella, mikä oli semmoista arvonantoa, etten aiemmin ollut opettajalta sellaista kohdannut. Tuntui kuin olisit ottanut meidät osaksi perhettäsi, se kannustaa ottamaan jatkossakin yhteyttä jos tarvitsen tukea jossain.