Teron Tehtävä 2 ja 3

Tehtävä 2 oli pitää puhe merkittävälle opettajalle. Pidin puheen äidilleni puistossa, jonka luin paperilta. En tallentanut puhetta tikulle ja paperi myöhemmin hukkui, siksi sitä en pysty tänne enää laittamaan. Sitä oli kuitenkin mukava lukea ja muiden puheita oli miellyttävää kuunnella vaikka olikin kylmä päivä silloin.

Tehtävä3

Sanavirtaa taidekasvatuksesta, hetkellisyydestä ja sivistyksestä

Koulumaailmassa kuvataide on joutunut aina aika ajoin perustelemaan omaa paikkaansa suhteessa toisiin oppiaineisiin. Välillä taidetta on opiskeltu koulussa enemmän – etenkin silloin kun aineen nimi oli piirustus. Nyt aineella on tunteja vähenemissä määrin. Mikä onkaan riittävä opetusmäärä kuvataidetta, joka takaa tietämyksen? 

Jotkut sanovat kuvataidetta turhaksi puuhasteluaineeksi, jonka tehtävänä on toimia koulussa vain virkistävänä voimana. Tällöin kyse on taideaineiden ja oikeiden aineiden välisestä erosta, jossa taide luokitellaan vähempiarvoiseksi. Toiset ehkä ajattelevat jopa niin, että taide ja kulttuuri ovat ylevöitynyttä sivistystä, joihin siksi vain harvoilla ja lahjakkailla on oikeus osallistua. Taide olisi silloin elitististä, harvojen nautintoa. Luulen silti, että valtaosa kokee kuitenkin taiteen kuuluvan koulussa kaikille. Jokainen meistä voi saada oppiaineesta itselleen jotakin, omalla tavallaan.

Minusta juuri tuo kohta ”omalla tavallaan” on tärkeää, sillä se on mielestäni oppiaineemme vahvuus. Kuvataide kuuluu kaikille. Jokainen oppilas  piirtää eri tavalla viivoja, omanlaisella käsialalla siten miten kynää pidellään kädessä. Jokainen myös havaitsee, tuntee, kokee, aistii eri tavoilla, juuri omalla tavallaan. Esimerkiksi ympäristöä voi tutkia eri aistien avulla ja muodostaa havaintoja, ajatuksia ja kokemuksia siitä. Ne ovat ainutlaatuisia, koska kukaan ei voi ajatella täysin samalla tavalla kuin minä juuri tuona tiettynä hetkenä. Ehkä itsekään en ajattele tai tunne lähitulevaisuudessa aivan samoin, vaan olen jo muuttunut hieman toiseksi ihmiseksi.

Minusta yhteiskuntamme pitäisi kiinnittää huomiota kiireettömyyteen juuri nyt kun kaikki tuntuu hektiseltä, nopeasti muuttuvalta, globaalilta, tilapäiseltä ja verkostoituneelta. Kiireettömyys suhteessa elettyyn hetkeen on tärkeää. Jokainen voisi havahtua siihen, että tässä minä nyt olen, tietyssä paikassa tämmöisine ajatuksineni, tietyn ikäisenä ja tänään näin pukeutuneena. Minulle kuuluu tänään näin, eilen kuului ehkä eri tavoin. Minun ei tarvitse hetkeen olla osa tieto- kulutus- hyvinvointi- markkinatalous- ja kilpailuyhteiskuntaa, vaan voin olla tässä ja nyt oma itseni ja kuunnella vaikka hengitystäni. Eikö hengittämisen ääni olekin ihmeellistä? Voin hengittää eri tavoin ja kuulla eri vivahteisia ääniä itsestäni. Voin olla myös hetken hengittämättä, miltä se kuulostaa tai tuntuu kehossani?¨

Kuvataiteen tunnilla oppilaat voivat oppia toisiltaan paljon, jos opettaja ohjaa oppilaita huomioimaan muita ja jakamaan ajatuksiaan. Miltä toisista mahtaa tuntua samat harjoitukset – hengityksen kuunteleminen tai ympäristön tarkkailu? Mitä oppilas voi oppia muilta ja kuinka jakaa omia mielipiteitään? Kuvataide on sosiaalinen oppiaine sivistyksen lisäksi, mitä ei pitäisi unohtaa oppiainetta arvioitaessa.

29.4.2014
Tero Levo